sunnuntai 27. syyskuuta 2015

seinän rakennus

 
siinä on nyt seinän alkuvaiheita. ihan alusta ei ole kuvaa joten pahoitteluni jos oisitte halunut nähdä alusta kuvia.



siinä alka tulla sivuseinää. toi rakennetaan samalla tavalla kuin tuo isompi seinä.

tässä vaiheessa olin laittanut laudat noihin jotta se näyttäisi joltain.
ja sitten alkaa taas raudoitus joka oli aika helppoa ja hauskaa.



tässä on tollanen päättäjä jonka etäisyys seinän päästä on 240cm







































tossa on pari lautaa jonka välistä pitäisi mennä
rautoja. noi jutut pitäisi olla kakkosnelosta mutta
koululta oli loppu ne joten keksittiin laittaa tollaset.


keskiviikko 9. syyskuuta 2015

nyt alkaa betonimuotin rakennus


ensimmäisessä kuvassa mä aloin rakentaa muotin ulkopuolta joka meni vähän pieleen mutta se ei haitannu mun työtä





sitten alkoi tulla muotin seinämiä joitten pituus oli noin 30 cm

 seuraavaksi laitettiin muotin sisäpuolelle pari lautaa joka tekee muotista muotin


 seuraavaksi alkoi petollinen homma eli raudoitus joka oli hankalaa näin alkuun mutta siitä se alkaa rullaamaan

 siinä on tuollainen raudoitus koroke
 sitten alettiin rakentaa yläkertaa joka ylettyi muotin puoleen väliin
 tässä kohtaa muotti alkoi olla pikku hiljaa valmis pari raudoitusta piti rakentaa mutta eipä tarvinnut enään sahaa ja naulaa lautoja

 siinä on vähän isompaa tukipilaria
 raudoitus ei ollut ohi kun rakensin alakertaa vaan sitten tuli viellä hankalempi homma kun joutui ite taivuttamaan nuo raudat
ja vihdoin se on valmis. raadoin noin 8 tuntia tämän kanssa ja sitten eiku purkamaan. elikkä tässä oli betonimuotin eri vaiheita ja jos aijotte rakentamaan tällasta niin varoitan etukäteen että tää on hiton pitkästyttävää rakentamista

siinä on katonrakennuksen alku ja loppu

tässä on aika vähän ja huonosti kuvia koska tajusin että mun pitää ottaa kuvia vasta kun olin jo puolessa välissä. mutta vikoista kuvista näkyy minkälainen se on valmiina että todella simppeli homaa ja aika hauska